Kivuton elämä osa 8

Ilta herrani kanssa

Syksyisen illan pimetessä herrani saapuu kotiin. Olin jo ehtinyt valmistaa iltaruoaksi uunissa mantelilohta ja kermaperunoita. Myönnän kermaperunoiden olevan valmis eines, jonka lämmitin, mutta lohen lisukkeineen löysin herrani jääkaapista. Ruoan olin saanut valmiiksi jo ennen herrani saapumista ja olinkin käärinyt ne folion sisään pitääkseni ne kuumina herralleni. Herkullinen tuoksu täytti vähitellen koko talon. Herrani avatessa ulko-oven hänen oli pakko havaita ruoan tuoksu.

Olen keittiössä kun herrani tulee ovelle. Hän kysyy heti kuinka hänen palvelijattarensa päivä on sujunut. Vastasin, että kiitos ihan kivasti on sujunut opettajattaren ohjauksessa. Herrani hämmästelee ruoanlaittotaitojani istuutuessaan pöytään. Tarjoilen hänelle lohen ja kermaperunat muna-etikkasalaatin kanssa. Kaadan lasin puolilleen valkoviiniä. Kysyn haluaako hän vielä jotain muuta. Herrani sanoo haluavansa katsella palvelijatartaan samalla kun hän syö. Jään seisomaan pöydän viereen. Herrani katse kulkee pitkin vartaloani välillä pysähtyen. Minua alkaa pelottamaan huomaako hän jotain jälkiä opettajattaren kanssa koetusta huumasta. Hetken kuluttua herrani käskee minut istumaan pöydän toiseen päähän. Ilmeisestikään hän ei huomannut mitään. Samassa herrani antaa minullekin luvan syödä. Ruoka on hyvää. Harvoin olen onnistunut valmistamaan niin maukasta kalaa. Onnekseni se tapahtui tänään.

Ruokailtuaan herrani käskee minun vaatettamaan itseni ulkovaatteisiin. Hän aikoo ulkoiluttaa palvelijatartaan. Puen itseni ja astumme herraani kanssa pihan pimeyteen. Talon seinissä olevat valot valaisevat vain pienen alueen pihasta. Nyt näen ensimmäistä kertaa herrani valkoisen auton. Ajatuksissani totean sen farmarimalliseksi ja yllättävän korkeaksi. Ehkä täällä maaseudulla tarvitaan korkeampia autoja. Ajatukseni keskeytyy herrani ääneen.

”Mene istumaan etupenkille.” Nousen autoon ja herrani kytkee turvavyöni kiinni. Itse hän menee kuljettajan paikalle ja käynnistää auton. Lähdemme ajamaan pitkin pimeää, kuoppaista tietä. Puolen tunnin ajon jälkeen saavumme kaupunkiin ja herrani suuntaa lähimpään naistenvaateliikkeeseen.  


Tervehdimme myyjää ja alan sovittamaan herrani minulle valitsemia vaatteita. Sovitan jakkuja, paitoja, hameita. Joitakin herrani haluaa ostaa minulle. Tämän jälkeen kävelemme saman liikkeen alusvaateosastolle. Jälleen herrani valitsee minulle sovitettavia stringejä, pikkuhousuja ja liivejä. Yllätyksekseni vaaleahiuksinen myyjä tulee kanssani sovituskoppiin. Katson 35-vuotiasta hoikkaa naista ihmeissäni ja hän huomaa hämmästykseni. Naurahtaen hän toteaa tietävänsä minun olevan herrani palvelijatar.

”Tiedän myös että sinulla on siveysvyö lantiolla. Sen takia tulin auttamaan sinua stringien sovituksessa.”

”Miksi luulet, että tiedän kaiken tämän?” Myyjä kysyy minulta.

Hämmästelen eleilläni.

”Minäkin olen ollut herralla palvelijattarena. Muistan kyllä mitä minulta vaadittiin. Tämän sain muistoksi herraltani.” Myyjä nosti lyhyen hameensa helman ylös. Punaisia stringejään hieman raottaen hän näytti minulle pikkuruisen tatuoinnin. Kaksi söpöä sormusta toisiinsa kietoutuneina.

”Tämän halusin muistoksi herraltani.” Myyjä toteaa minulle. ”Tämä muistuttaa minua aina ihanasta ajasta kun sain olla herrani oma. Tai toisaalta olen vieläkin hänen mutta nyt minulla on omakin perhe. Tämän merkin kautta pääsen vieläkin samaan tunteeseen kuin herrani kanssa.” Kysyn miten hänen miehensä suhtautuu tuohon merkkiin ja sen syntytarinaan.

”Mieheni haluaa välillä koskea sitä ja sillä tavalla muistuttaa minulle, että olen hänenkin palvelijansa. Mieheni itse asiassa halusi lisätä toiseen sormustatuointiin timantin päälle. Se kertoo hänelle, että herra on vaihtunut uuteen, kovempaan.” Katsoin myyjää ihastuksissani. Saisinko minäkin tatuoinnin, jolla herrani merkitsisi minut ikuisesti omakseen?