Kivuton elämä osa 1

Kodin merkitys 

Keväinen vesisade sulatti viimeisiä lumikasoja pihoilta. Juuri 30 vuotta täyttänyt isäni poltti tupakkaa pihakoivun juurella. Äitini oli viimeisillään raskaana. Minä syntyisin kolmen päivän kuluttua. Minulla oli jo kaksi veljeä Juuso 8 vuotta ja Johannes 4 vuotta. Äitini työskenteli keittäjänä paikallisella koululla ja isäni oli sahalla töissä koneenkäyttäjänä.

Nyt oli sunnuntai ja kaikilla oli vapaapäivä. Äitini tosin oli jäänyt sairauslomalle raskauden takia jo joitakin viikkoja sitten. Olin kai kääntyillyt vatsassa niin kovin, että lääkäri oli määrännyt äidin kotiin lepäämään. En tiedä oliko se lepoa. Aamulla haettiin puita liiteristä ja sytytettiin kamarin pystymuuriin tuli. Huone alkoi lämpiämään hitaasti. Vanhin veljeni lähti aamukahdeksalta kouluun. Kaverit tulivat häntä hakemaan pihasta. Nuorempi veljeni oli kanssamme kotona. Isä oli lähtenyt jo kuudeksi sahalle töihin. Näin meillä meni arki päivästä toiseen.

Itselläni oli mukava paikka lepäillä äitini mahassa. Vähän ahdisti välillä kun äiti kumartui noukkimaan lattialta roskia. Niin ja joskus öisin luulin että minulle tulee joku kaveri kun olkapäässä tuntui tasainen töniminen. Se ei koskaan minulle selvinnyt mikä sen aiheutti.

Myöhään tiistai-iltana taas luulin, että joudun jakamaan olinpaikkani jonkun kanssa. Sellainen töniminen ja puskeminen, että luulin olkapääni menevän sijoiltani. Vaihdoin asentoa mutta kylkiluihin se tuntui vielä enemmän. Koitin potkia vastaan mutta en tainnut osua. Töniminen jatkui kunnes yht’äkkiä se pysähtyi ja luulin, että joku heitti mansikkakiisseliä otsalleni. Otin nyrkkini ja löin. Se meni perille. Joku antoi periksi.

 Sen enempää en muistakaan kun taas jo nukahdin, mutta tunnin kuluttua vaistosin jotakin tapahtuvan. Joku puristi minua jaloista, auh! Sattuu. Yritin paeta ja työnsin jalat suoriksi, pääni eteni ahtaaseen pehmeään onkaloon. Se ei tuntunut loppuvan koskaan. Vihdoin kovan potkimisen jälkeen silmäni häikäistyivät kirkkaasta valosta. Huusin kivusta. Silmiin sattui. Minun oli kylmä. 

Seuraava muistikuvani liittyy punaisiin potkuhousuihin jotka minulla oli vaippani päällä.

Kesäkuun toinen sunnuntai. Istumme kirkon etupenkissä. Kuuntelen kuinka seurakunta veisaa virsiä. Olisin nukkunut vaunuissani koko jumalanpalveluksen ajan mutta heti meidän takana olevassa penkissä istui vanhempi nainen. Hän luuli laulavansa muun seurakunnan mukana mutta ei sitä kiekumista voinut laulamiseksi sanoa. Se herätti minut aamupäiväuniltani. Silmät suurina katselin kirkon kattoa. Onpa erikoisia maalauksia saatu kattoon. Odotan rauhallisesti mitä tapahtuu.

Yht’äkkiä äänet vaimenevat ja kuulen kuinka pastori kertoo suureen ääneen syntymän ihmeestä ja kasteesta. Äitini ottaa minut rattaistani ja kantaa minua sylissään alttarille. Minut annetaan jonkun vieraan naisen syliin. Kiljaisen kovaan ääneen ja alan itkemään. Hetken kuluttua joku laittaa vettä päähäni. Toistamiseen. Yritän päästä pois sylistä. Päähäni kaadetaan vettä vielä kolmannen kerran. Nyt suutun todella. Pääni kuivataan jollakin kankaalla ja isäni ottaa minut syliinsä. Katselen hänen olkapäänsä yli kun kävelemme takaisin penkille istumaan. Näen kuinka äitini jää juttelemaan pastorin kanssa alttarille. En kuule mitä he puhuvat mutta huomaan että pastorin käsi koskettaa äitini ohuen paidan verhoamaa rintaa. Pastorin käsi liikahtaa rinnan päältä toisenkin kerran. Äitini naurahtaa samalla lailla kuin illoin kun isä kutittelee häntä kotona saunassa.

Isäni vaatettaa minut ja asettaa takaisin vaunuihin. Nukahdan ennen kuin pääsemme kirkon ovista ulos.